tiistai 27. syyskuuta 2016

Tanssi-ja liiketerapiaa

Sata arkista asiaa pyöri mielessä ja oli jotenkin levoton olo, kun menin tänään tanssi-ja liiketerapian syksyn ensimmäiseen tapaamiseen. Meitä naisia oli tusinan verran paikalla, osa uusia, osa tuttuja viime keväältä. Muistan, miten keväällä ihan ekoilla kerroilla oli hurjan vaikeata heittäytyä harjoituksiin. Koko ajan mietti, miten oudoilta tai hulluilta omat liikkeet näyttävät. Vaikka tosiasia on, että ei siellä kukaan katsele, mitä muut tekevät.

Tällä kertaa oli jo paljon helpompi lähteä mukaan. Musiikki soi aika kovalla volyymillä, ohjaajamme mukaan ihan tarkoituksella, sillä silloin musiikki menee syvemmälle. Auttaa keskittymään, uppoutumaan. Helpoilla harjoituksilla kävimme koko kehon läpi päästä varpaisiin. Jotenkin on ihana saada kosketus omaan kehoonsa, se kun jää usein niin taka-alalle. Usein kehoa tulee ajatelleeksi vasta sitten,  kun joku paikka on kipeä. 

Musiikki ja harjoitteet tekivät tehtävänsä. Kun lopetimme,  olo oli ihmeen vetreä ja rentoutunut. Tunne oli sekä fyysinen, että psyykkinen.

Illalla on tarkoitus mennä vaatekutsuille. On pidettävä kukkaronnyörit aika tiukkana, sillä järjestän parin viikon päästä itsekin samaiset kutsut. Ja siksi toiseksi tein juuri eilen hyviä kirpparilöytöjä. Tunnustan olevani aika vaatehullu. Onneksi se hulluus suuntautuu enimmäkseen kirppareille, joten en tee konkurssia, vaikka kaapissani lojuukin aikamoinen määrä vaatteita.

Mutta aina on niin kiva saada jotain uutta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti