Lumivalkeaa

 No nyt on saatu lunta! Ja lisää tulee. Se tarkoittaa sitä, että joulukin alkaa tuntua lähestyvän ihan oikeasti.  Olen jouluihminen, mutta en sellainen, joka koristelee tupaan joulukuusen marraskuussa. Itse asiassa olen pitänyt kiinni siitä, että joulukuusi koristellaan vasta aattoaamuna! 

Joka tapauksessa ulkona on nyt pimeää, mutta talvista. Tämä hämärä vaikuttaa myös väsyttävästi. Tekee mieli levätä niin paljon kuin mahdollista. Joulun lähestyminen tarkoittaa myös sitä, että kalenteri tuppaa täyttymään. Hommasin juuri itselleni (käytetyn) keikkapianon ja sillä onkin ollut ja on tulossa heti paljon keikkaa. Kivaa, kunhan on välillä myös aikaa levätä.

Mikä onkaan mukavampaa kuin soitella ja laulella kaamosta kauemmaksi. On ollut ihania koti-iltoja tai iltapäiviä, jolloin on saatu porukalla musisoida. Itsekin olen päättänyt tammikuussa järjestää sellaisen illan. Meillähän on kohtuullisen iso olohuone, jossa on valtava sohva. Tänne mahtuu siis ihmisiä laulamaan ja soittamaan. Ja rukoilemaan. Jotenkin tuntuu, että rukousta tarvitaan entistä enemmän. Sen verran epävarmassa maailmassa elämme. Onneksi kaikki kiva pieni puuhastelu auttaa löytämään myös ilon aiheita ja saamaan ajatukset pois ikävistä asioista.

Hellekesä 2018

Tämä kesä on ollut ihmeellinen...pitkä, kuuma kesä. On ollut monenlaista ohjelmaa: Kävimme puolisoni ja hänen lastensa kanssa Kuortaneen urheiluopistolla lomailemassa,  pyörähdimme Yyterin hiekkarannoilla, on myös mökkeilty  ja otettu pikku Tiuku mummolaan muutamaksi päiväksi.

  Tiukun kanssa kävimme Wanhalla markilla,  joka oli ihana kohde. Tapasimmepa siellä itse isännänkin.  Kerroimme hänelle Tiukun (2 1/2v) tuumanneen, että jos hän olisi eläin, hän tahtoisi asua täällä.

 Oulussa vietimme kivan illan torirannassa, kun haimme Tiukua mummolareissulle. Oli upean lämmin ilta illallistaa viihtyisässä ravintolassa ja istuskella torirannassa katsellen auringonlaskua.

 Mökillä oli tosiaan ihana myös piipahtaa. Harmi, että ne reissut jäävät aika usein vain pikku piipahduksiksi.

 Yyterin hiekkarannat ovat nähtävyys sinänsä ja vaikka se viikonloppu sattui olemaan viileä, kun siellä olimme, oli yhtenä iltapäivän hetkenä sopivan lämmintä ottaa aurinkoa pienen lammen ääressä,  johon tuuli ei sopinut.

Kuortaneelta päin teimme retken Ähtärin eläinppuistoon ja näimme pandat  Lumin ja Pyryn. Kiitollinen mieli on tästä kesästä ja nyt odotan jo kovasti syksyä nauttien pimenevistä illoista.

Onnellisuuden aineksia

Juuri nyt voin hyvin. Minuuttiaikataulu ja stressi ei sovi minulle. En tiedä, kenelle se ylipäätään sopii.  Ehkä moni on niin tottunut kiireiseen elämänrytmiin, että rauhoittuminen on vaikeaa. Kieltämättä itsellänikin on ollut vähän kummallinen olo, kun viime viikon kiire ja härdelli on yhtäkkiä vaihtunut seesteiseen joutilaisuuteen.

Joskus olemista pitää ihan opetella.  On hiljenneyttävä, hidastettava, kunneltava ja kuulosteltava, mitä minulle kuuluu. Hetken aikaa ajatukset virtaavat sekavana, silloinkin, kun kaikki ympärillä hiljenee. On hengitettävä syvään.

Mutta mitä minulle oikeasti kuuluu juuri nyt. Sitä on hyvä kysyä aina joskus itseltään. Olenko onnellinen juuri näin,  vai mikä estää kokemasta onnellisuutta,  iloa?

Minun onnellisuudessani on aina pohjalla jotain surullista.  Se on melankolista, mutta syvää onnen tunnetta, joka johtuu kaikesta kokemastani, kaikesta,  mistä olen kuitenkin selvinnyt. Kaipaan joskus iloa. Sellaista hersyvää, pulppuavaa iloa. Ehkä senkin aika vielä joskus koittaa, kun oma mieleni on saanut varmuuden siitä, että kaikki on hyvin ja minulla on lupa uskoa, että se hyvä jatkuu.

Mutta onneen tarvitaan hiljaisuutta. Ilman sitä se juoksee karkuun yhtä nopeasti kuin me juoksemme sitä tavoitellessamme väärin keinoin. Onnen ainekset ovat aina olemassa tässä, ihan käsillä. Riittää kun sanon itselleni:   hidasta vähän, rauhoitu.  Näe se hyvä, mikä ympärilläsi on.

Helteinen toukokuu, kukkiva omenapuu, valo, lämpö.

Ja tunnusomaista elämän tärkeimmille ja eheyttävimmille asioille on se, että ne eivät edes maksa mitään!!

Vauhdikas viikonloppu

Vietimme 7-vuotissynttäreitä.  Paikalla oli 8 koulun aloittavaa neitosta prinsessamekkoineen. Oli monenmoista ohjelmaa ja prinsessakakkukin onnistui hyvin.

Sunnuntaina oli sitten keikkailua kahden kuoron kanssa, joista jälkimmäistä olin johtamassa. Valakia esiintyi entisellä kotipaikkakunnallani ja olin kyllä rättiväsynyt, kun illalla nukahdin. Nyt 10 tunnin yöunien jälkeen on taas levollinen olo.

Hevosen selässä - lapsuuden haave toteutui!

Tänään toteutin jotakin sellaista, mistä olen lapsesta saakka haaveillut. Sain tutustua hevoseen, harjata sitä ja nousinpa satulaankin ratsastaen kierroksen talustusratsastusta. Oli upea kokemus, johon en alunperin uskonut ryhtyväni, mutta kun voitin henkiset esteet, ei minua edes pelottanut ja nautin kokemuksesta suunnattomasti.

Olihan se kiikkerä ja keinuvaa kyytiä istua siellä korkealla, mutta kun myötäili hevosen liikkeitä ja oli rentona, kuulemma hevonenkin rentoutui ja pysyin kuin pysyinkin selässä.

Pikkutyttönä rakastin hevosia, mutta se oli sellaista kaukorakkautta, kun talleja ei siihen aikaan ollut, että olisi voinut käydä ratsastamassa. Vanhempana ei harrastusta tullut koskaan aloitettua, ja tuskin tästä nytkään mitään harrastusta tulee, mutta sain sen kokemuksen, mitä on istua liikkuvan hevosen selässä.

Olen tyytyväinen, että lähdin porukan mukana talliretkelle. Oli viikon kohokohta kyllä ihan epäilemättä!

Risusavottaa hellepäivänä

Keksittiin sitten oikein sopivaa puuhaa näin hellepäivänä. Puun kaatoa ja oksien kantamista lavalle. Oli pakko luovuttaa, kun aamusta oli kolme- neljä tuntia huhkittu. Huomenaamuna lisää, niin säilyy asenne ja saa vielä iltapäivän nauttia helteisestä säästä vähemmällä hikoilemisella.

Mutta nyt kun kävi suihkussa, on mahtava olo, kun oli vähän oikean tekemisen meininkiä. Ei tarvi tänään kuntosalille!😊

Äidin rukous

Luin vanhaa päiväkirjaani, josta tuli vastaan tämä kahdeksan vuotta sitten kirjoittamani runo:

Herra, anna minulle viisautta olla luja ja vahva,
Mutta taipua tarvittaessa vaikka maahan saakka,
Määritellä rajat,
Mutta rakastaa rajattomasti.

Puhua, kun on puhumisen aika,
Mutta kuunnella, kuunnella enemmän.

Ohjata ja opastaa,
Mutta myöntää se, että itsekin välillä eksyn.

Arvostaa enemmän kuin vaatia,
Ihailla enemmän kuin arvostella.

Antaa omastani, uhrautuakin,
Mutta varoa katkeroitumasta, olemasta marttyyri.

Olla syli, joka ottaa vastaan,
Tukipilari, joka pysyy.

Herra, anna minun joka päivä iloita lapsestani, lahjastasi,
Mutta anna minun myös osata päästää irti,
Ihailla vierestä, kun hän nousee siivilleen
Silmissään uskallus, luottamus
Ja unelmat.
Ikiomat.