keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Anoppi äitienpäiväksi kotiin

Olemme melkoista jännitysnäytelmää eläneet jo monta viikkoa, mutta huomenna näytelmä saa onnellisen lopun, kun anoppini kotiutuu toista kuukautta kestäneeltä sairaalareissultaan, josta oli leikki kaukana.

Olin tänään hänen asunnollaan siivoamassa. Hain ruokaa kaappeihin, mutta ihan ensin anoppini tulee tähän meille pariksi päiväksi. Meillä on hyvin tilaa ja vierashuoneeseen saamme rauhallisen sopen, johon voi vetäytyä lepäämään silloinkin, kun lapset leikkivät muissa huoneissa.

Juuri nyt olen yksin kotona, kun isäntä on reissussa. Kuuntelen spotify:sta rentoutusmusiikkia ja lepään sohvalla. Aurinko paistaa vielä, mutta illaksi on luvattu sadetta, joka taitaa taas tulla lumena.


tiistai 9. toukokuuta 2017

Myöhästynyt kevät

Oli hyytävän kylmä, kun kävin kaupassa ja kirpparikierroksella. Kotiin päin kävellessä viima heitteli rakeita kasvoille. Ja ei ole montaa päivää siitä, kun oli lämmin, aurinko paistoi, löysin krookuksia ja leskenlehtiä, siivosin terassin ja grillasimme...ja söimme terassilla yhdessä lasten kanssa.

Nyt odotan porukkaa kotiutuvaksi. Lapset tulevat tänään tänne iskän luo. Meidän nuorimies on ollut tänään Kuortaneella kisoissa. Mä niin nautin, kun tämä poitsu tekee jotain ihan oikeaa, eikä ihan koko aikaa luurit päässä pelaa kännykällä.

Meillä on jotakin uuttakin täällä. Rummut. Ja poikkihuilu. Soittimia, joita joskus olen soittanut ja nyt on mahdollisuus elvyttää taitojaan... Rummut laitettiin tarkoituksella olohuoneeseen, jotta niitä sitten tulisi oikeasti soitettua.